Millä kielellä ajattelen?

Tämän irlantilaisen päässä on ainakin neljän kielen sekoitus.

Perjantaina käsittelin kuivaa vakuutussanastoa, mutta tänään vaihdan henkilökohtaisempaan aiheeseen.

Eräs Twitter-seuraajani (en suostu kutsumaan sitä X:ksi) esitti neljä mielenkiintoista kysymystä:

Minkälaista on omaksua suomen kieli noin hyvin, kun tausta on eri kieliryhmässä? Muuttaako tämä kieli ajattelutapoja? Onko joitakin asioita helpompi ilmaista suomeksi kuin englanniksi? Ajatteletko suomen vai englannin kielellä vai sekaisin molemmilla?

Tässä on niin mielenkiintoisia kysymyksiä, että on parempi pilkkoa vastaukseni niihin eri kirjoituksiin. Tänään keskityn @jmkarmik:n viimeiseen kysymykseen eli ajattelenko suomeksi, englanniksi vai sekaisin molemmilla. Se on vaikeampi kysymys kuin äkkiseltään vaikuttaisi.

Aivojen sisäiset sanat

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun minulle on esitetty tämä kysymys. Suomalaisia kiinnostaa se, miksi tämä irlantilainen puhuu suomea, venäläisiä taas, miksi puhun venäjää. (Ai miksi? Taustastani ja Suomeen tulostani Venäjän kautta olen kirjoittanut täällä.) Kun ihmiset tietävät, että äidinkieleni on englanti ja että puhun eri kieliä, jotkut kysyvät, millä kielellä tai kielillä ajattelen.

Tämä on hauskalla tavalla hankala kysymys. Oletko joskus yrittänyt analysoida omia ajatuksiasi? Tätä blogikirjoitusta valmistellessani minä olen, ja se on kuin yrittäisi pidellä märkää haukea käsissään. Kun vasta varten pysähdyn ja kysyn itseltäni ”millä kielellä ajattelen juuri nyt?”, vastaus ei ole kovin luonnollinen. Tietenkin esitän itselleni tämän kysymyksen suomeksi, koska alkuperäinen kysyjä oli esittänyt sen minulle suomeksi. Näin ollen vastaus ei kerro mitään ajattelustani tai sen kielestä yleisesti. Ajattelu ei jätä kirjallista jälkeä: en voi tarkastella jälkikäteen, millä kielellä ajatukseni kulkivat.

Sen lisäksi, että ajatusten kieltä ei voi analysoida, ainakaan minun ajatteluni ei ole kovinkaan sanallista. Kun teen arkisia askareita, täytän vedenkeittimen, kaadan mukiin teetä, pilkon vihanneksia, en usko, että aivoni tuottavat jatkuvaa kommentaattoriäänirataa. Sen sijaan ajattelen irrallisilla sanoilla, kuvilla, äänillä, katkonaisilla filminauhoilla. En tiedä, onko tämä yleistä.

Mutta vaikka en pysty objektiivisesti analysoimaan ajatusteni kieltä enkä ole edes varma, ovatko ne enimmäkseen edes jollakin kielellä, sanoisin varovasti, että aivojeni sisäiset sanat eli ajatukseni ovat ainakin englanniksi, suomeksi, venäjäksi – sekä vähän ruotsiksikin, förstås.

Englanti on äidinkieleni, joten ajattelen paljon sillä. Mutta koska olen asunut 13 vuotta Suomessa ja puhunut melkein koko sen ajan arjessa suomea, se on kieli, joka on erittäin vahvasti läsnä minussa. Näen unia suomeksi, lukemattomat sanat hyppäävät mieleen ja kielelle ensin suomeksi, sanon jopa ulkomailla (siis Suomen ulkopuolella) automaattisesti ”kiitos” ja ”anteeksi”.

Sitten on venäjä. Olen asunut Venäjällä yhteen laskettuna kolme vuotta, joskin viimeksi vuonna 2011. Olen ollut parisuhteessa venäläisen kanssa ja minulla on edelleen monta venäläistä ja venäjänkielistä ystävää, myös täällä Suomessa. Seuraan venäjänkielisiä tubettajia ja somettajia Venäjältä, Valko-Venäjältä ja Ukrainasta. Venäjän kieli oli vieraista kielistä ensirakkauteni, en voi elää ilman sitä. Rakastan sen äänimaailmaa, miten venäjänkieliset ihmiset vitsailevat ja leikittelevät sanoilla. Venäjän kieli saattaa minut aivan erilaiseen mielenmaisemaan tai ”taajuuksille” kuin suomi, mikä on varmasti kokonaan oma aiheensa eri kirjoitukseen.

Ruotsi on tullut kielivalikoimaani ikään kuin bonuskielenä. Kun asuu kaksikielisellä paikkakunnalla Suomessa ja äidinkieli on toinen germaaninen kieli, jo ruotsinkieliset kyltit ja tekstit kaikkialla antavat hyvän pohjan ruotsin haltuunotolle. En ole koskaan opiskellut ruotsin kielioppia, olen vain lukenut ruotsia netistä, chattailut ja puhunut ihmisten kanssa. Kun seurustelin norjalaisen miehen kanssa ja matkustin taajaan Norjaan, puhuin siellä lounaisrannikolla suomenruotsia ja paikalliset vastasivat minulle norjaksi. Kommunikaatio sujui mainiosti. Entisenä parisuhdekielenäni myös ruotsi on jäänyt aivojeni sanojen sekaan.

Kaikkea muuta kuin kirkasta ajattelua

Sekavaa on. Varmasti tiedän vain sen, että ajattelen ainakin englanniksi ja suomeksi paljon ja venäjäksi ja ruotsiksi jonkin verran. Mutta en tiedä, kuinka paljon edes ajattelen sanoilla. Joku voisi kuvitella, että sana-ammattilainen, kääntäjä, olisi kävelevä sanapää, varsinainen verbalisti, joka jäsentelee kaikkia ajatuksiaan tarkoilla sanoilla, jopa näkee ne kirjoitettuna mielessä. Näin ei ainakaan minun kohdallani ole.

Mutta kaikki kielet, joilla olen elämässäni tehnyt asioita, kuten opiskellut, työskennellyt, ollut suhteissa, yrittänyt, ovat vahvasti läsnä aivoissani. Ne kilpailevat keskenään huomiosta ja oikeudesta nimetä juttuja. Siinä kilpailussa suomi häviää englannille, kun ajattelen seuraavasta kupillisestani teetä: ”I could murder a cup of tea”. Englanti ja suomi taas häviävät ruotsille, kun haluan ottaa päivän aikana päiväunet: ”tupplur”, ajattelen. Sama juttu adjektiivin ”lagom” kanssa. Suomea on sen sijaan vaikea korvata muulla kielellä, kun asia koskee harrastustani, hiihtoa: voin juuri ja juuri selittää englanniksi vuorohiihdon ja tasatyönnön eron, mutta miten sitten sanon englanniksi ”aurata”, ”karvapito” tai vaikkapa ”umpihanki”?

Joku suomi–englanti-kääntäjä saisi miettiä näitä.

Piditkö tästä blogikirjoituksesta? Napsauta tästä ja tilaa uudet julkaisut suoraan sähköpostiisi.