Röyhkeitä suomalaisia

Miten suomalaisen usko omaan kykyynsä kirjoittaa myyvää tekstiä englanniksi tekee meistä kaikista vielä persaukisia urpoja.

Tänään avaan uutta käsitettä, jota kutsun enkkuröyhkeydeksi. Kokemukseni mukaan se on sitkeä suomalainen kansantauti. Valitettavasti siihen liittyy tiiviisti hiipuva ylpeys omasta kielestä ja kulttuurista. Tässä blogikirjoituksen ensimmäisessä osassa teen diagnoosin ja varoitan hoitamattoman taudin seurauksista. Toisessa osassa jaan hoitosuunnitelman.

Inspiraatiota yliopistosta

”Finnish language is known to be a bit on the complicated side, but don’t worry, we Finns are fluent in English”

eli

”Suomi on tunnetusti melko vaikea kieli, mutta ei hätää, sillä me suomalaiset osaamme sujuvasti englantia”

Nämä Aalto-yliopiston sanat, joiden tarkoitus on houkutella ulkomaalaisia tieteentekijöitä töihin opinahjoon, ovat toistaiseksi paras löytämäni esimerkki ilmiöstä, josta kirjoitan tänään. Kyseinen ilmiö on samalla suomalaisten suuri ongelma.

Mikä tämä ongelma on? Pöyristyttävän röyhkeä varmuus siitä, että oma kirjallinen englanti on riittävällä tasolla myyntitarkoituksiin. Nimenomaan kirjallinen ja myyntitarkoituksiin. Huomio! En puhu suullisesta englannin taidosta, enkä ei-myynti- ja markkinointitarkoituksiin kirjoitetusta englannista, kuten henkilökohtaisista Facebook-päivityksistä tai vapaaehtoisjärjestöjen ilmoituksista.

Suomalainen myyjä ja markkinoija uskoo, että hän voi myydä ja markkinoida omalla rajallisella englannillaan. Pahimmillaan omaan englantiinsa uskova ei tarkistuta tuottamaansa englantia lainkaan; parhaimmillaan hän tarkistuttaa tekstinsä, eikä kyseenalaista tarkistajan korjauksia, paitsi jos on aivan pakko.

Valitettavasti edelliseen ryhmään kuuluvat niin isot nimet kuin Aalto-yliopisto, Elisa ja Neste. Keskikastia edustaa Finnair, jonka englantia sentään kirjoitusvalmentaja tarkistaa. Silti lentoyhtiön englanti maistuu suomelta. Jälkimmäiseen lokeroon näyttäisi kuuluvan OP Ryhmä.

Rakas tankeroenglanti

Tämä röyhkeys (enkkuröyhkeys) ei pelkästään innoita laatimaan oman organisaation englanninkielistä myyntitekstiä itse. Se myös synnyttää kontrollipakkomielteen. Kun suomalainen kirjoittaa myyntiviestejä englanniksi itse, hän varmistaa pakkomielteisesti sen, että ne näyttävät ja maistuvat suomelta. Onko tässä osansa suomalaisella materialismilla ja insinöörimäisyydellä, en tiedä. Mutta näin hän tekee – hän panee englantiin niin paljon suomelta haiskahtavia tunnusmerkkejä, että minun on pakko listata ne muualla.

Jos ajatteluni on sinulle yhtään tuttua, tiedät varsin hyvin, mistä puhun:

Finglish

tankero

rallienglanti.

Se on huono asia. Se ei myy. Se saa myyjän ja hänen työnantajansa näyttämään ammattitaidottomilta.

Kun suomalainen kirjoittaa myyntiviestejä englanniksi itse, hän varmistaa pakkomielteisesti sen, että ne näyttävät ja maistuvat suomelta.

(Tarkoitan tässä myyjää leveästi: ketä tahansa tekstin tuottajaa, jonka kirjoittaman tekstin tarkoitus on houkutella ostavia asiakkaita tai ylläpitää hyvää mielikuvaa organisaatiosta. Kaikki, jotka tuottavat mitä tahansa organisaation julkisia tekstejä, ovat organisaation myyjiä: konepajan yksinyrittäjä, IT-firman silloin tällöin työn puolesta bloggaava koodari ja pankin johdon assistentti, joka kirjoittaa pyydettäessä LinkedIn-päivityksen.)

Tässä kohdassa moni väittää vastaan: ”huono englanti on maailman yleisin kieli”, ”Nokia/Neste/Rovio on myynyt paljon juuri Finglishiä puhumalla”, ”vain jotkut nillittäjät välittävät kirjoitusvirheistä”. Näihin aivopieruihin on omat vastauksensa. Osittain ne löytyvät jo tästä blogista. Mutta on toinenkin asia, jota vastaan vänkääjät tankeroenglannin puolustajat eivät osaa ajatella ollenkaan.

Kaiken kontrolloimisen pakko

Kun enkkuröyhkeä lätkäisee omaa tankeroenglantiaan verkkosivuille, hän kontrolloi tiukasti joka sanavalintaa niin, että lopputulos noudattaa suomenkielistä logiikkaa. Hän kääntää omat ajatuksensa suomesta englantiin sana sanalta. Hän tekee näin, koska hän on röyhkeä kontrollifriikki. Hän haluaa, että hänen englanninkielinen myyntitekstinsä on sellaista ja sen tasoista englantia, jota hän itse ymmärtää. Ja huomio! Tämä ei rajoitu kotikutoisiin englanninkielisiin sivustoihin kuten Finnairiin ja Aalto-yliopistoon. Enkkuröyhkeys ja sen poikima kontrollipakkomielle nostavat päätään silloinkin, kun yritys ostaa käännöksen talon ulkopuolelta. Kaikkitietävä asiakas ”käy läpi” käännöksen ja yrittää omilla ”korjauksillaan” raahata erottuvan, myyvän englannin Finglishin katuojaan. Sillä meidän sivuillamme ei saa olla yhtäkään englannin sanaa, jota en ymmärrä tai jota en osaa lausua! Moni käännöksen ostajakin on siis kontrollia janoava enkkuröyhkeä.

Yrittäessään kontrolloida kaikkea enkkuröyhkeä kuitenkin menettää kaiken kontrollin.

Kun enkkuröyhkeä kirjoittaa omaa myyntienglantiaan, joka noudattaa suomenkielistä ajattelua, hän ei pysty ohjaamaan asiakkaansa ajattelua toivottuun suuntaan. Hänen myyntinsä jää Finglishin vangiksi. Hänen leipänsä riippuu siitä, osaako ulkomaalainen ostaja ajatella englanniksi samalla tavalla kuin suomalainen. Sinä, lukijani, ymmärrät jo, miten ohuella jäällä tällainen myyjä luistelee. Mieleen hiipii sana sattuma.

Finglishin pakkopaita

Finglishin pakkopaita on ilmiönä monitahoinen. Hyvin usein se ilmenee siten, että enkkuröyhkeän englanti on liian jäykkää ja muodollista, jolloin se jättää ostajan kylmäksi. Tai enkkuröyhkeä käyttää tolkuttoman pitkiä lauseita ja monimutkaisia sanoja. Usein muuten enkkuröyhkeä tekee näin jäljitelläkseen pirun tarkasti suomen kieltä. Ostaja ei kuitenkaan jaksa tai pysty ymmärtämään näin vaikeaa kieltä. Ehkä englanti ei ole hänen äidinkielensä. Ehkä hän ei ole tohtori. Monesti enkkuröyhkeä käyttää sanoja, jotka synnyttävät englanniksi päinvastaisia mielikuvia kuin kuvitellaan. Ehkä enkkuröyhkeä kääntää suomesta englantiin myyntitekstiinsä jotain, jota ei olisi tarvinnut kääntää. Hyviä esimerkkejä ovat sanat eri, monipuolinen ja pääte -kin. (Tämä ilmiö on nimeltään ylikäännös. Palaan siihen myöhemmässä kirjoituksessa.)

Mikä on tulos? Se, että moni kauppa jää tekemättä. Moni ulkomaalaisen euro ja dollari ei löydä tietään suomalaisen taskuun. Enkkuröyhkeä suomalainen insinööri, konsultti tai kouluttaja on Finglishin pakkopaita yllään tuottanut englanninkielistä myyntitekstiä, joka on aivan loistavaa – ainakin hänen omasta mielestään. Todellisuudessa se on kuivaa, tökeröä, tylsää mongerrusta, joka ei erotu joukosta eikä myy.

Vain myynti merkitsee

Enkkuröyhkeä suomalainen ei ymmärrä, että vain myynnillä on merkitystä. Hän ei ymmärrä, että hänen tuottamallaan englannilla on vain yksi tarkoitus: siirtää ulkomaalaisen ostajan setelit tämän taskusta hänen omaan taskuunsa. Päinvastoin hän ajattelee, että englanninkielinen myyntiteksti on tarkoitettu hänelle itselleen. Koska hän on niin rakastunut omaan rajalliseen englantiinsa, hän kuvittelee, että hänen myyntitekstiensä on imarreltava häntä itseään. Toisin sanoen: tuotettava endorfiineja. Koska hän osaa englantia, hän ajattelee, että hänen tuottamansa englannin pitää olla hänen näköistään. Hän haluaa kontrolloida kaikkea. Mutta enkkuröyhkeä menettää kaiken kontrollin – kuten myynninkin.

Englanninkielisten myyntitekstien tehtävä on myydä ulkomaalaisille. Niitä ei ole tarkoitettu kirjoittajalle itselleen eli suomalaiselle. Suomalaisen ei tarvitse edes ymmärtää, mitä tekstissä lukee. Paljon toivottavampaa on, että ulkomaalainen ostaja eli enkkuröyhkeän palkanmaksaja ymmärtää viestin. Pelkän ymmärtämisen lisäksi viestin on herätettävä tunteita. Eikä mitä tahansa tunteita, vaan positiivisia tunteita, jotka saavat ostajan ostamaan.

Vastustamaton turhamaisuus

Suomalainen myyjä käyttää siis englanninkielistä tekstiään peilinä, johon katsoessaan hän toteaa maireasti: ”Vitsi kun näytän hyvältä. Ja olen tehnyt tämän ihan itse! Minä kirjoitan kuin natiivi, ai että kun osaan englantia!”

Myyjäparkamme on unohtanut täysin, että hänen tarkoituksensa on saada jotakin myydyksi. Mutta kun tunne on vain niin hivelevä!

Myyminen on kuitenkin bisneksen elinehto. Suomi elää viennistä, mutta ainoat jäljellä olevat vientitavarat ovat ideoita ja teknologioita. Sellun keitto ja metallien riisto voivat suosiolla jäädä historiaan. Noista ideoista ja teknologioista on kerrottava houkuttelevia tarinoita. Muuten kukaan ei osta mitään Suomesta.

Enkkuröyhkeys kasvaa vuosi vuodelta samaan aikaan kun suomalaisten ylpeys omasta kielestään ja kulttuuristaan vähenee. Jos enkkuröyhkeyden innokkaimmat potilaat saavat vielä enemmän huomiota ja tilaa toimia, eivätkä suomalaiset korjaa asennevikojaan suomen kieltä ja maahanmuuttoa kohtaan, olemme kohta maassa, joka on kotoisin ei mistään, eikä pysty myymään omaa osaamistaan ulkomaille. Toisin sanoen, suomalaisista tulee persaukisia urpoja.

En usko, että kukaan haluaa tätä lopputulosta. Silti suomalaisten kollektiivinen asenne englannin kieleen johtaa meidät sinne.

Torstaina kirjoitan tässä blogissa siitä, miten pääsemme kansakuntana eroon enkkuröyhkeyden vallasta.

Piditkö tästä blogikirjoituksesta? Napsauta tästä ja tilaa uudet julkaisut suoraan sähköpostiisi.