Verohanat kiinni englanniksi opettavilta yliopistoilta

Joko korkeakoulut opettavat suomeksi tai ruotsiksi ja saavat valtion rahoitusta, tai englanniksi ja perivät lukukausimaksut.

Heti alkuun kuvakaappaus Hesarin digilehdestä. Vastaavia on ollut pari kappaletta viime viikolla:

Tähän mainoksen kielivalintaan kiteytyy suomalaisten yliopistojen vakava ongelma. Ne mainostavat suomalaisille suomenkielisessä sanomalehdessä englanniksi. Ne harjoittavat englannin kielen ylivallan propagandaa, englantia englannin vuoksi. Ja vieläpä meidän verorahoillamme. Pöyristyttävää röyhkeyttä. Miten me ratkaisemme tämän ongelman?

Tehdään Suomesta näennäisenglanninkielinen!

Tässä blogissa en kirjoita pelkästään englannin kielen yksityiskohdista ja ongelmista, joita kohtaan suomesta englantiin kääntäessäni. Kirjoitan myös siitä, miten suomalaiset tunkevat englantia kaikkiin mahdollisiin sopimattomiin ja outoihin paikkoihin, koska haluavat näyttää ”kansainvälisiltä”. Suurlähettiläs Mikko Hautala kirjoitti ansiokkaasti tästä ”höttökansainvälistymisestä” Suomen Kuvalehteen (27/2024) kesällä.

Trendi on huolestuttava ja ärsyttävä. Suomalaiset, maailman toiseksi suurin itsenäinen suomalais-ugrilaiskielinen kansakunta, käyttävät loputtomasti aikaa ja energiaa turhan englannin lisäämiseen ja suomen käytön vähentämiseen. Ei ole pienintäkään kiveä, joka jätettäisiin kääntämättä, jotta Suomesta tehtäisiin vieläkin näennäisenglanninkielisempi ja vähemmän suomenkielinen.

(Ai niin: olen itse englanninkielinen maahanmuuttaja, minkä takia tämä trendi ottaa erityisesti päähän. Miksi Suomi muuttaa väkisin itseään feikkienglanninkieliseksi minun kaltaisteni vuoksi?)

Trendi on myös sairas. Terve ihminen ei yritä korvata äidinkieltään vieraalla kielellä joka paikassa siinä kuvitteellisessa toivossa, että hänestä tulee ”kansainvälinen” ja että ulkomaalaiset tykkäävät hänestä. Koko kansakunta ei myöskään tee niin kollektiivisella tasolla. Suomi on jo avoin ja kansainvälinen. Meidän ei tarvitse olla englanninkielinen ollaksemme vielä avoimempia ja kansainvälisempiä.

Jotkut paikat, joissa tätä sairasta ”höttökansainvälistymistä” tapahtuu, ovat muita kivuliaampia. Niistä meidän pitää aloittaa, kun teemme radikaaleja mutta tarpeellisia päätöksiä Suomen kielimaiseman tervehdyttämiseksi. Aloitetaan korkeakouluista.

Englannin ylivallan etujärjestöjä

Suomalaiset yliopistot ovat nykyään voimakkaita englannin kielen ylivallan etujärjestöjä. Ne eivät aja kansalliskieltemme, suomen ja ruotsin, asiaa, vaan ovat tehneet englannin kielestä olemassaolonsa syyn. Rikkeiden lista edellä näyttämäni englanninkielisen mainoksen lisäksi on pitkä. Muutama esimerkki:

• Aalto-yliopisto opettaa englanniksi niin paljon, että se rikkoo lakia

• Helsingin yliopistossa vuonna 2023 418:sta väitellystä väitöskirjasta 374 oli englanniksi ja 39 suomeksi eli 89 % ja 9 %

• Aalto-yliopistossa samana vuonna 1 189:stä suoritetusta pro gradu -tutkielmasta 1 052 oli englanniksi ja 136 suomeksi eli 88 % ja 11 %

• korkeakoulut kouluttavat englanniksi suuria määriä ulkomaalaisia opiskelijoita, joista arvion mukaan vain noin puolet jää töihin tänne – osittain siksi, että yliopistot eivät tarjoa mitään kytköksiä Suomeen

• valtio haluaa kolminkertaistaa uusien ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden määrän vuoteen 2030 mennessä – kun suomalaisten kielitaito on kaventunut, on vaikea kuvitella, että yliopistot tarjoaisivat näille tulijoille opetusta muulla kielellä kuin englanniksi.

Korkeakoulujen viesti meille, suomalaiselle yhteiskunnalle, on selvä: suomi ja ruotsi ovat merkityksettömiä kieliä. Yliopistot tekevät työtä vuodesta vuoteen sen eteen, että varsinkin suomen käyttöala kapenisi jatkuvasti. Sillä ei ole väliä, onko tämä tahallista vai tahatonta. Tulos on yhtä lailla karu: yliopistot nakertavat toiminnallaan kotimaisten kieltemme asemaa. Ne vievät kieliltämme happea joka päivä.

Kaikki tämä tapahtuu verorahoillamme.

Valoisa tulevaisuus

Onneksi verorahamme tarjoavat myös toimivan ratkaisun. Mutta todetaanpa ensin muutama perusasia:

1. Suomen valtiota ei ole olemassa ilman kansalliskieliämme, suomea ja ruotsia. Ilman niitä tämä suoniemi on joko Länsi-Siperia tai Itä-Ruotsi.

2. Me haluamme pysyä itsenäisenä valtiona vielä satoja vuosia eteenpäin. Niinpä tarvitsemme kansalliskieliämme: ilman niitä meillä ei ole mitään identiteettiä, ei mitään omaa.

3. Kun valtion rahat ovat vähissä ja talous ei ole tosiasiallisesti 16 vuoteen kasvanut, meidän on päätettävä, mihin käytämme niitä. Kohtiin 1 ja 2 nojaten emme voi rahoittaa veroillamme oppilaitoksia, jotka heikentävät kansalliskieliämme, sillä samalla heikentäisimme valtiomme itsenäisyyttä.

4. Suomen tai ruotsin kielen puhujaksi ei synnytä. Kuka tahansa voi oppia nämä kielet, myös aikuisena. Me voimme vaikka kaksinkertaistaa suomenkielisten määrän, jos haluamme. Pitää vain löytää halukkaita suomen oppijoita ja antaa heille mahdollisuus oppia ja harjoittaa sitä.

Niinpä pääsemme kauniiseen ratkaisuumme, joka takaa meille kukoistavan korkeakoulusektorin ja kotimaisten kielten valoisan tulevaisuuden:

Korkeakoulujen valtion rahoituksen on riiputtava suomen- ja ruotsinkielisestä opetuksesta.

Jatkossa vain suomeksi tai ruotsiksi opettavat korkeakoulut saisivat valtion rahoitusta. Jos oppilaitos haluaa opettaa jollakin muulla kielellä, vaikka englanniksi, onnistuu! Koulun pitää vain järjestää rahoitus itse, vaikkapa perimällä opiskelijoilta lukukausimaksuja. Mutta jos koulutus on laadukasta, tämä tuskin on ongelma – halukkaita pitäisi riittää jonoksi asti.

Näin Suomessa olisi tulevaisuudessa kaksi kilpailevaa korkeakoulusysteemiä:

1. Valtion rahoituksella pyörivät suomen- ja ruotsinkieliset korkeakoulut, joissa kaikki opetus tapahtuu suomeksi ja/tai ruotsiksi. Näissä valtionrahoitteisissa kouluissa opiskeltaisiin ja opetettaisiin myös muilla kotimaisilla kielillä, eli ei unohdeta saamen kieliä, karjalaa ja romania. Näissä korkeakouluissa opinnot olisivat jatkossakin maksuttomia. (Eivätkä ne luonnollisestikaan mainostaisi englanniksi suomalaisille suomenkielisissä viestimissä.)

2. Ulkomaalaisilla kielillä opettavat, itsenäisen rahoituksen turvin toimivat korkeakoulut. Miksei jokin International University Finland, lukukausimaksu 50 000 €, voisi toimia, jos opiskelijat haluaisivat sinne? Suomi on kuuluisa koulutusjärjestelmästään – nyt testataan järjestelmän laatua kassan kautta. Ehkä kuvitteellinen IUF jopa päihittäisi valtionrahoitteiset koulut kansainvälisissä vertailuissa – ei muuta kuin kilpailemaan!

Eikö ole hienoa? Valtio toimii aidosti kotimaisten kieltemme etujärjestönä, ja yksityinen sektori tahkoaa voittoa (josta se muuten maksaa veroja). Varsinkin suomen kielen käyttö tieteen kielenä jatkuu ja vahvistuu. Sillä opiskellaan, opetetaan, julkaistaan, tuotetaan niitä tekstimassoja, jotka ovat mille tahansa aidosti elävälle kielelle niin elintärkeitä.

Pari vastaväitettä, jotka on pakko käsitellä valoisan tulevaisuuden visioni yhteydessä:

1. ”Miten ulkomaalaiset opiskelijat pärjäävät, kun maksuttomat opinnot valtiollisissa korkeakouluissa ovat pakosta suomeksi tai ruotsiksi?”

Mielestäni nämä korkeakoulut voisivat tarjota näille muualta tulleille opiskelijoille vaikkapa intensiivisen kesäkielikoulun ennen ensimmäistä lukukautta. Sitten opintojen aikana he kävisivät kielikursseja, jotka koko ajan vahvistaisivat kielitaitoa. Ja kaikki tämä maksutta! Vaikka meidän pitää olla valtion menojen suhteen tarkkoja, tämä ei ole paikka, mistä säästää. Satsataan roimasti siihen, että muualta tänne opiskelemaan saapuneet tulisivat aidosti suomen- tai ruotsinkielisiksi. Katso edellä olevan listani kohta 4: me voimme kasvattaa suomea osaavien ihmisten joukkoa, jos haluamme. Tämä on yksi tapa.

1. ”Miten ulkomaalaiset professorit ja muu henkilökunta houkutellaan valtiollisiin yliopistoihin töihin, kun niissä pitää työskennellä suomeksi tai ruotsiksi?”

Samalla tavalla kuin opiskelijoiden kanssa: ei pihistellä resursseista, joilla voimme saada lisää jäseniä meidän kansalliskieltemme kerhoon. Ulkomaalaiset opettajat opiskelevat ensin kieltä intensiivisesti kesän ajan ja jatkavat kielen oppimista työn alettua. Voimme olla tässä asiassa joustavia ja luovia: ehkä joku yksittäinen professori voisi alussa turvautua englantiin tai muuhun kieleen silloin tällöin, ehkä joskus luentoja tulkattaisiin. Tavoitteen on oltava kuitenkin kirkas: muualta tullut korkeakoulujen henkilökunta puhuu ja opettaa suomeksi tai ruotsiksi. He ovat meidän Suomi-kerhomme uusia jäseniä. En pidä tätä kieliasiaa mahdottomana esteenä. Me puhumme koko ajan ”kansainvälisistä osaajista”: nämä korkeasti koulutetut töihin tänne haluavat ovat aidosti osaavia, älykkäitä ihmisiä. Siksi suomen tai ruotsin kielen ei pitäisi olla ongelma.

Menestystarina jatkuu – jos jatkamme sitä

Olen varsinkin suomen kielen suhteen suunnaton optimisti. Suomen kielen historia on uskomaton menestystarina. Tällaisen syrjäisen soiden ja metsien kielen ei olisi pitänyt tulla valtiolliseksi kieleksi, lukemattomien elokuvien, kirjojen, biisien kieleksi, jolla on melkein voitettu Euroviisut 2023 (ellei ruotsalainen musiikkiteollisuusmafia olisi sumplinut itselleen voittoa). Ei! Jos historia olisi mennyt niin kuin vaikkapa synnyinmaassani Irlannissa, ruotsista olisi tullut täällä valtakieli ja se olisi syrjäyttänyt suomen, joka olisi jäänyt yksittäisten takapajuloiden kyökkikieleksi. Onneksi ruotsinkieliset aktivistit 1800-luvulla pelastivat suomen kielen, tai ainakin tekivät aloitteen. Niinpä uskon, että tämä menestystarina jatkuu.

Tai sanotaan toisin: uskon, että me suomalaiset voimme jatkaa tätä menestystarinaa. Se vaatii työtä. Se vaatii mielikuvitusta ja priorisointia. Se vaatii sitä, ettemme rahoita enää turhia englanninkielisiä opintoja verorahoillamme. Me kaikki tiedämme muuten, että englanninkielisissä maisteriopinnoissa keisarilla ei ole vaatteita: ulkomaalaisten opinnot kustannetaan täällä vaatimatta vastineeksi kielen opiskelua, ja sitten ihmetellään, kun vain puolet heistä jää Suomeen töihin. Olemme itse luoneet tämän ongelman. Voimme myös ratkaista sen.

Toivon, että poliitikot tarttuvat tähän yliopistojen kieliprojektiin heti. Kun politiikka on mahdollisuuksien taito, niin listaan meidän mahdollisuutemme. Me voimme jatkaa eritoten suomen kielen menestystarinaa vuosisatoja eteenpäin. Me voimme pitää Suomen avoimena ja kansainvälisenä maana, johon halutaan tulla ja jonka kielet halutaan oppia. Me voimme toivottaa tervetulleiksi uusia suomen- ja ruotsinkielisiä ihmisiä, jotka haluavat asua ja työskennellä täällä, täysin riippumatta heidän ihonväristään, äidinkielestään tai syntyperästään.

Kaikki tämä on mahdollista. Kyllä, se edellyttää lainsäädännön muuttamista ja vaikeaa siirtymäaikaa. Se tulee tuntumaan jopa epämukavalta, mutta se kannattaa. Kun tervehdytämme yliopistojen kielimaisemaa ja valtio toimii Suomen kotimaisten kielten etujärjestönä, Suomi ei ole entisensä. Se on samaan aikaan avoin, kansainvälinen ja omaperäinen. Ilman jotain omaa, josta pidetään kiinni, Suomi ei ole kotoisin mistään. Ei anneta käydä niin. Jatketaan menestystarinaa.

Piditkö tästä blogikirjoituksesta? Napsauta tästä ja tilaa uudet julkaisut suoraan sähköpostiisi.